10 asiaa, jotka on hyvä pitää mielessä, kun ostaa traktorin
01.10.2020
“Useimmat nuoret maatilan isännät tietävät omat konetarpeensa.” sanoo Doug Vahrenberg, Massey Ferguson kauppias. ”He eivät aina kuitenkaan tiedä mikä malli on laajasta mallistosta oikea ja mitä varusteita traktoriin tulisi hankkia työn sujuvaan tekemiseen. Myyjä on asiakkaan paras tuki ja osaa neuvoa tilalliselle oikean koneen ja huoltosopimuksen.”
Uusien koneiden läpikäynti voi olla uuvuttavaa, mutta jos löydät asiantuntevan myyjän, olet jo puolivälissä matkaa löytääksesi traktorin, joka palvelee sinua hyvin myös tulevaisuudessa.
Parhaan ostokokemuksen saavuttamiseksi kannattaa kuitenkin tehdä myös kotiläksyt kunnolla. ”Kaiken kattavan listan tekeminen kaikista vaatimuksista on erittäin kriittinen ensimmäinen askel” toteaa Jeffrey Ratcliff, taktisen markkinoinnin johtaja Massey Fergusonilla. ”Tämän informaation avulla myyjä voi ohjata ostajaa oikeaan suuntaan sekä traktorin, että varusteiden osalta.
1. Minkälaisissa tehtävissä traktoria käytetään? Tämä voi pitää sisällään piha- ja/tai peltotyöskentelyä, puutarhan muokkausta, materiaalin siirtämistä, heinän tekoa, lumien aurausta jne.
2. Mikä on koneen pääkäyttötarkoitus? Onko teiden kunnossapitoa enemmän, kuin peltotyöskentelyä? Mieti oikea tärkeysjärjestys tehtäville, tämä auttaa sinua oikeiden varusteiden hankkimisessa. Se auttaa myös myyjää tekemään ehdotuksen oikeasta traktorimallista, hydrauliikasta ja nostotehoista.
3. Mikä on oikea hintaluokka, joka sopii sinulle? Tai ehkä oikeampi kysymys, että mitä olet valmis maksamaan kuukaudessa.
4. Tarvitsetko mahdollisesti monipuolisia toiminnallisuuksia etukuormaimeen? Tämä auttaa päättämään traktorin vetotavan ja tarvittavan hydrauliikan tuoton.
5. Joudutko työskentelemään ahtaissa paikoissa? Ylisuuri traktori voi aiheuttaa ongelmia tuotantorakennuksissa ja ahtaissa kulmissa.
6. Minkälaisen vaihteiston tarvitset? Pitääkö olla portaaton voimansiirto vai riittääkö yksinkertaisempikin malli? Myyjä ottaa tämän huomioon tehdessään tarjousta.
7. Kuinka tärkeää on mukavuudet? Ilmajousitettu penkki ja automaatti-ilmastointi parantavat jaksamista pitkiin työpäiviin.
8. Mikä on traktorimerkkien luotettavuus, joita myyjäsi tarjoaa? Pidä mielessä myös se, etteivät takuuehdot ole aina takuu laadukkaasta koneesta. Toisin sanoen, traktorit joissa on pisin takuu, eivät välttämättä ole parhaita ja luotettavimpia.
9. Kuka alueesi myyjistä on tunnettu hyvästä palvelusta? Luota myyjään, joka hoitaa ja selvittää asiat sinun tarpeesi mukaan. Hyvä myyjä tekee mitä lupaa.
10. Oletko kokeillut traktoria, jota harkitset? Varaa koeajo! Istu penkille ja paina jalka kaasulle, näin tiedät mitä olet hankkimassa.
ALKUPERÄINEN TEKSTI OSCAR H. WILL III – MY FARMLIFE