Turun Konekeskus Oy palkittiin tuplasti IKH Kauppiaspäivillä
30.10.2020

Työkalujen ja varaosien maahantuontia sekä tukkumyyntiä harjoittava Isojoen Konehalli Oy järjestää vuosittain ketjun jälleenmyyjille kauppiaskokouksen, jossa muun muassa palkitaan vuoden menestyksekkäimmät liikkeet. Tänä vuonna kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa virtuaalisena tapahtumana 30.10.2020 ja kauppiaat osallistuivat tapahtumaan etäyhteyksin. IKH-ketjuun kuuluu noin 130 jälleenmyyjää.
Turun Konekeskus Oy menestyi tänä vuonna jopa kahdessa luokassa, saaden palkinnot sekä vuoden IKH Työkalumyynninedistäjänä että vuoden Varaosamyynninedistäjänä. IKH Työkalumyynninedistäjä palkinto myönnetään IKH työkaluverkoston liikkeelle, jonka myynti on viimeisen vuoden aikana kehittynyt eniten. Liikkeet on jaettu neljään erikokoiseen ryhmään alueen pientalouksien mukaan. Turun Konekeskus Oy palkittiin yli 15 000 pientalouden ryhmässä parhaana IKH Työkalumyynninedistäjänä. IKH Varaosamyynninedistäjä palkinto puolestaan myönnetään IKH varaosaverkoston liikkeelle, jonka myynti on viimeisen vuoden aikana kehittynyt eniten. Liikkeet on jaettu kolmeen erikokoiseen ryhmään alueen traktori tai työkoneen omistajamäärien mukaan. Turun Konekeskus Oy palkittiin yli 2 059 traktorin tai työkoneen omistajan luokassa parhaana IKH Varaosamyynninedistäjänä.
IKH eli Isojoen Konehalli Oy tuo maahan työkaluja, koneita, traktorien ja työkoneiden varaosia ja tarvikkeita, hydrauliikkaa, suojaimia, työvaatteita, kiinnikkeitä, maatalousrenkaita ja akkuja yli 30 eri maasta. Tuotevalikoimaan kuuluu yli 50 000 nimikettä. Myynti Suomen markkinoille tapahtuu IKH-jälleenmyyjäverkoston kautta sekä voimakkaasti kasvaville vientimarkkinoille. Vientimaita on yli 20. Luotettavat merkit, laatu ja aidosti asiantunteva palvelu sekä kattava huoltoverkosto ja mittavat markkinointipanostukset, tukevat IKH ketjun kasvua.
Lisätietoja:
Asko Vesamo, puh. 0400 827 517