Massey Ferguson -traktorit saaneet tunnustusta maailmalla
28.04.2022

Vuoden alusta on saatu uutisia Massey Fergusonin mallisarjojen voittamista palkinnoista. Mallit 8S sekä 5S on palkittu maailmalla, eivätkä nämä sarjat ole siis ensikertalaisia palkintojen saamisessa. ”Olemme tietenkin iloisia näistä MF-sarjojen saamista tunnuksista, ja tästä on hyvä jatkaa kohden kevättä sekä kesää”, Massey Fergusonin Suomen myyntijohtaja Jarno-Matti Hakamäki toteaa. Mennyt vuosi on ollut monella tapaa haasteellinen, mutta kuitenkin uskallamme katsoa hyvillä mielin tulevaan. ”Yleisestä tilanteesta huolimatta, olemme pyrkineet saamaan traktorit mahdollisimman nopeasti eteenpäin asiakkaille, koneiden maahan saapuessa. Pian maahan saapuvat ensimmäiset 6S-sarjan traktorit sekä 8S-sarjan DVT-mallit”, Hakamäki kertoo. ”Meillä on varastossa vielä kampanjakonetta 6700 S Panoramic -mallia sekä muista, yksittäisistä koneista kannattaa kysyä alueen MF-myyjältä”, hän jatkaa.
Mainittu maailman tilanne toi haasteita jo koronan aikaan ja se on näkynyt myös meillä Turun Konekeskuksella, esimerkiksi toimitusajoissa. ”Tilaamalla uuden koneesi nyt, saamme sen toimitukseen mahdollisesti ensi kevään aikana. Nämä ovat laadukkaita investointeja, joissa haluamme tehdä huolellista ja tarkkaa yhteistyötä asiakkaan kanssa. Valitsemalla koneen oikein, tekee kannattavan sijoituksen”, Hakamäki summaa. Yhdessä kohden kevättä ja kesää!
Lue lisäksi alta tarkemmin Massey Ferguson -traktoreiden voitoista.
Massey Ferguson, AGCO:n maailmanlaajuinen tuotemerkillä, on ilo ilmoittaa, että sen suoraviivainen ja luotettava MF 5S -sarja on saanut arvostetun Red Dot -palkinnon: Product Design 2022.
Kansainvälinen raati, joka koostuu ammattilaisista eri puolilta maailmaa, arvioi MF 5S:n suunnittelun laadun ja innovaatiotason perusteella, ja se seuraa MF 8S:ää, joka sai saman arvostetun palkinnon vuonna 2021. ""Red Dot" on palkinto, joka tunnustaa korkean design-laadun. Voittajana selviytyminen näin vahvasta osallistujajoukosta on osoitus tuotteen poikkeuksellisesta laadusta”, sanoivat palkinnon osoittaneet tuomarit.
"Meillä on kunnia vastaanottaa tämä Red Dot -palkinto", sanoo Thierry Lhotte, Massey Fergusonin Euroopan ja Lähi-idän varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtaja. " MF 5S sarjan julkaisusta lähtien on sarja nopeasti ansainnut erinomaisen maineen luokkansa parhaana meijeri- ja karjataloustraktorina. Upea "kaikinpuolinen" – MF 5S on suunniteltu ja valmistettu käsittelemään monenlaisia tehtäviä helposti ja mukavasti.
”Tämä palkinto selkeästi näyttää 5S-sarjan erinomaisen suunnittelun, kera kapean, jyrkkänokkaisen konepellin, joka tarjoaa erinomaisen näkyvyyden. Suoraviivaisen ja luotettavan toiminnan lisäksi se tarjoaa alansa johtavan, 4 metrin kääntösäteen ja monia muita käytännöllisiä ominaisuuksia, jotka takaavat vertaansa vailla olevan monipuolisuuden", hän lisää.
"MF 5S on todellakin "syntynyt maatilalle". Se on arvokas seuraaja ikoniselle jyrkkänokkaiselle traktoriperheelle – esimerkkinä vuodelta 1993 peräisin oleva kuuluisa MF 3000. Arvostetun Red Dot Award -palkinnon voittaminen: Product Design 2022 näyttää kuinka Massey Ferguson asettaa korkean standardin tässä tärkeässä segmentissä”, jatkaa Jérôme Aubrion, markkinointijohtaja Massey Ferguson, Eurooppa ja Lähi-itä.
"MF 5S- sarja yhdistää kompaktit mitat sekä erinomaisen suorituskyvyn ja helppokäyttöisyyden peltoviljelyssä. Nämä traktorit ovat todellisia monikäyttöisiä työhevosia, valikoima tarjoaa oikean tehon ja tekniset tiedot kaikkiin olosuhteisiin. Nämä modernit traktorit tarjoavat myös suoraviivaista käyttöä ja parannettuja ominaisuuksia alhaisilla omistamiskustannuksilla”, hän päättää.
Massey Ferguson MF 8S -sarja on voittanut Farm Machine 2022 -palkinnon
Massey Ferguson, AGCO:n maailmanlaajuinen tuotemerkki, ilmoittaa ylpeänä, että sen erittäin tehokas ja jo maailmalla huomiota herättänyt MF 8S on voittanut Farm Machine 22 Award -palkinnon traktoreille luokassa 180-400 hv.
"Kaikilla meillä täällä Massey Fergusonilla on kunnia vastaanottaa tämä Farm Machinery 2022 -palkinto, joka on myös tunnustus koko MF-tiimin intohimolle ja sitoutumiselle, joka pyrki määrittelemään uuden aikakauden yksinkertaisissa ja luotettavissa traktoreissa", sanoo Thierry Lhotte, Massey Fergusonin varapääjohtaja ja toimitusjohtaja, Eurooppa ja Lähi-Itä.
"Kun sanomme, että MF 8S on "suunniteltu maanviljelijöille ja kone on heidän suunnittelemansa", se johtuu siitä, että kun kaikki alkoi kahdeksan vuotta sitten, tyhjästä paperiarkista ja "Asiakkaan ääni" -, henkilökohtaisista haastatteluistamme, joissa oli mukana asiakkaita ja käyttäjiä ympäri maailmaa", toteaa Jérôme Aubrion, markkinointijohtaja Massey Ferguson, Eurooppa ja Lähi-itä.
"Me jaamme tämän palkinnon näiden viljelijöiden kanssa, koska he inspiroivat meitä kehittämään tämän huipputraktorin, joka perustuu Massey Fergusonin vahvaan perintöön toimittaa edullisia koneita, jotka täyttävät täydellisesti jokaisen viljelijän vaatimukset", hän lisää.
Kiinnostuitko Massey Ferguson -traktoreista?