Rakkaudesta lajiin ja uutuuksiin

Liiketoimintajohtaja Anders Vahtola MF-kuvausseinän edessä.

Syksy on konekaupassa erityistä aikaa. Pellolla näkyvät satokauden tulokset, ja samalla katse kääntyy jo seuraavaan vuoteen: mitä voisi tehdä tehokkaammin, varmemmin ja paremmin? Juuri tähän ajankohtaan osuu myös maatalouskoneiden ennakkomyyntiaika eli ajankohta, jolloin parhaat tarjoukset, saatavuus ja huolellinen suunnittelu kohtaavat oikealla tavalla.

Minulle tämä työ ei ole koskaan ollut pelkkää koneiden myymistä. Heinäkuussa 2006 aloitin maatalouskonekaupassa, ja siitä lähtien olen saanut olla mukana tuomassa markkinoille uusia koneita ja ratkaisuja. Se on ollut yksi tämän työn hienoimmista puolista: nähdä, miten uudet ideat muuttuvat käytännön hyödyksi tiloilla. Olen saanut kokea ja nähdä alusta asti muun muassa ISOBUS-kytkettävyyden, yhdistelmäpaalaimet, säilörehun kuiva-aineen mukaan täytön aikana muuttuvan reseptin apevaunuissa, ohjelmoitavat kauhan lastausliikkeet sekä satelliittikuvaan perustuvan täsmälannoituksen.

Uutuuksia tarvitaan, koska kehitys lähtee liikkeelle rohkeista edelläkävijöistä. Maatiloilla on aina suunnannäyttäjiä, jotka haluavat kasvattaa tuottavuutta, laajentaa toimintaansa tai ottaa uutta teknologiaa käyttöön ennen muita. Juuri siksi mekin innostumme uutuuksista. Ne vievät alaa eteenpäin ja antavat asiakkaillemme uusia mahdollisuuksia onnistua.

Tänä vuonna Helsingin MaatalousKonemessut terävöityvät entisestään. Me olemme päättäneet tuoda Helsinkiin nimenomaan uutuuksia. Esittelemme Turun Konekeskuksen laajaa konevalikoimaa sekä uusia vahvistuksia, kuten PALMS-metsäkärryt ja JCB Agri -koneet. Juhlistamme myös Turun Konekeskuksen ja Massey Fergusonin 10-vuotista yhteistyötä.

Ensi talveksi on suunnitteilla asiakastilaisuuksia, jotka huipentuvat keväällä konepäiviin. Ensi kesänä työnäytöksissä nähdään jälleen uutuuskoneita töissä pelloilla ympäri Suomea. Tänä vuonna työnäytöksissä esiteltiin muun muassa tuubikäärinuutuus. Toivon, että tämä lehti herättää positiivisia ajatuksia, antaa uusia ideoita ja innostaa katsomaan tulevaan – rakkaudesta lajiin, rakkaudesta uutuuksiin ja ennen kaikkea asiakkaidemme onnistumiseen.

Anders Vahtola
Liiketoimintajohtaja