Asiakastarina: Tehokas ketjumurskain urakointikäyttöön

03.03.2022

Kainuun Biotuote Oy on Suomussalmella sijaitseva yritys, jonka päätoimialana on jätehuolto, erilaiset kuljetukset sekä koneurakointi. Viime vuonna yrityksessä investointiin SAMI-ketjumurskaimeen, kun konevalikoimassa ei vielä tällaista ollut. Murskainta hankittaessa otettiin huomioon etenkin leikkuupään työleveys ja ulottuvuus, leikkuunpään kallistus sekä hydraulisesti avautuva etuluukku. Nämä kaikki elementit olivat kohdallaan SAMIn ketjumurskaimessa sekä lisäksi koneen ulkonäkö oli miellyttävä.

Kun kone tuli yritykselle kesäksi 2021, pääsi se heti käyttöön ja onkin kesällä ollut ympärivuorokautisessa työssä. Vaikka työtunteja on koneelle kertynyt, yrityksen toimitusjohtaja Juha-Pekka Seppänen kertoo, että kone on ollut hyvinkin toimintavarma eikä suurempia keskeytyksiä ole käytössä sattunut. Laite on ollut kestävämpi kuin yrityksen työntekijöiden aikaisemmin käyttämät murskaimet sekä lisäksi koneen ulottuvuus on ollut erinomaisen hyvä.

Huollossa ja koneen varaosia tarvittaessa on yhteyttä otettu Turun Konekeskuksen myyjään ja jälkimarkkinointiin, joiden kanssaan yhteistyö on sujunut hyvin. Juha-Pekka summaa, että kone on ollut käytössä hyvä, heidän tarpeensa täyttävä ja nyt odotellaan kuumeisesti jo uutta kautta koneen kanssa.

Kiinnostuitko tuotteesta? Lue lisää SAMI-ketjumurskaimesta

Ota yhteyttä

Tutustu myös näihin