Blogi: Kesätöissä Turun Konekeskuksella

22.02.2023

Kesätyöntekijä Matias seisomassa pellolla Massey Ferguson -traktorin edessä

Turun Konekeskus tarjoaa kesäisin kesätyöpaikkoja niin myymälän puolelle, kuin myös konemyynnin tehtäviin. Esimerkiksi myymälässä työtehtävien kirjo on laaja, aina tuotteiden hyllyttämisestä kassatehtäviin. Kesän aikana on mahdollisuus päästä myös avustamaan verkkokauppatilauksien kanssa sekä myös varastopuolen tehtävissä. Turun myymälässä sijaitsee esimerkiksi Turun Konekeskuksen varaosien päävarasto, josta lähetetään päivittäin varaosia ympäri Suomea. Myös viime vuoden toukokuussa avautunut Salon myymälässä on mahdollisuus päästä työskentelemään kesän aikana, tehtäviin kuuluu monipuolisesti samoja myymälätehtäviä, kuin meidän Turun myymälässä. Erilaisia harjoittelupaikkoja on mahdollista hakea ympäri vuoden, aina konemyynnistä varaston puolelle. Pyrimme tarjoamaan monipuolisen kokemuksen työelämästä niin harjoittelun, kuin kesätöidenkin aikana. Helmikuussa katseet kääntyvätkin jo kesään ja mikäli sinua kiinnostaa työskentely kesän aikana tulla työskentelemään osaksi tiimiämme niin Turussa kuin Salossa, olethan meihin yhteydessä!

Viime kesänä meidän kesätyöntekijänä ollut Matias kertoi kokemuksiaan konemyynnin harjoittelijan tehtävissä.

“Olen Matias Jokela ja opiskelen Mustialassa Agrologiksi. Suoritin viime kesänä agrologitutkintoon kuuluvan erikoistumisharjoittelun Turun Konekeskuksella. Aloitin harjoittelun 2022 toukokuun alussa. Harjoittelun kesto oli 50 työpäivää ja tarkoituksena oli suorittaa harjoittelu joustavasti toukokuun ja syyskuun välillä siten, että pääsin osallistumaan kotitilani töihin kiireisinä aikoina ja suorittamaan taas harjoittelua, kun Konekeskuksella oli harjoittelijalle töitä. Työtehtäväni oli konemyynnin harjoittelija ja työtehtäviini kuului kesän aikana mm. videoiden kuvaaminen ja editointi, Turun Konekeskuksen TikTok-kanavan päivitys , koneiden huoltoa ja koeajoa sekä pääsin mukaan myös kesällä järjestettyyn Heinäkonekiertueelle.

Harjoittelu alkoi rauhallisesti toukotöiden lomassa. Ensimmäisiä työtehtäviäni olivat dronekuvaukset. Kuvauskohteena oli organisaation uuden Salon toimipisteen avajaiset Meriniityssä, jonne avautui uusi myymälä toukokuussa. Salon myymälän valikoimaan kuuluu IKH:n tuotteiden lisäksi mm. Honda, Milwaukee, Hikoki, Pilkemaster, SAMI ja Majava. Myös uutuutena Turun Konekeskukselle tulleet Kontio-sähköskootterit sekä CFMoto:n mönkijät sisältyvät myös Salon myymälän valikoimaan. Lisäksi Salon myymälässä on monipuolinen työvaateosasto. Tästä alkoi kesäni Konekeskuksella.

Kesän aikana kuvasin myös MF 8S -traktorin ja Horsch Pronto -kylvökoneen konekiertueen mainosta varten. Pääsin harjoittelemaan dronella lentämistä jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä oikeaa kuvausta ja riittävä harjoittelu varmistikin kuvausten onnistumisen mielestäni hyvin. Pääsin myös editoimaan kuvaamani kylvövideon, jota käytettiin organisaation somekanavilla kylvökiertueen markkinoinnissa. Alkukesästä sain erilaisia tehtäviä liityen organisaation nettisivujen päivitykseen. Tarkistin mm. olivatko nettisivuilta löytyvät koneiden käyttöoppaat ajantasalla. Myös uusien koneiden kokoaminen kuului työtehtäviini, mikäli mitään kiireellistä tehtävää ei ollut. Kokosin pintalevittimiä, perälevyjä, mönkijöitä, murskaimia ja jopa polkutraktoreita. Myös vaihtokoneiden pesu, putsaaminen ja siivoaminen kuului tehtäviini, mikäli fiksaukselle oli tarvetta.

Mieluisin ja suurin työtehtäväni oli Turun Konekeskuksen heinäkonekiertue. Heinäkonekiertue järjestettiin heinäkuun puolivälissä, mutta koneiden koeajaminen ja kiertueen valmistelut aloitettiin jo hyvissä ajoin kesäkuussa. Kävimme koeajamassa ja säätämässä uusia koneita kiertuetta varten. Koneiden riittävä koeajo erilaisissa, jopa todella haastavissakin olosuhteissa osoittautuikin erittäin tärkeäksi. On ehdotonta, että koneet toimivat oikein, kun niitä esitellään kiertueella ja että koneiden käyttäjät osaavat käyttää koneita oikein. Heinäkonekiertue alkoi Asikkalasta. Ensimmäinen työnäytös oli jännittävä, sillä kaikki oli uutta ja en oikein tiennyt miten näytös etenee. Lisämausteen näytökseen antoi pieni vesisade. Siitä huolimatta näytös saatiin mukavasti hoidettua ja sain itsevarmuutta ja luottamusta seuraavaa näytöstä varten. Toinen näytös oli Kuopiossa. Näytös sujui ehdottomasti ensimmäistä paremmin, sillä ylimääräinen sählääminen oli jäänyt pois ja olosuhteetkin olivat paremmat, aurinko paistoi. Näytöksen jälkeen pakkasimme tavarat mukaamme ja suuntasimme kohti viimeistä näytöspaikkaa, Jalasjärveä. Matkaa Jalasjärvellekin kertyi vajaa 300 kilometriä. Kiertueen viimeinen näytös sujui sekin hyvin ja ongelmitta. Ainoastaan pieni vesisade aamulla hieman häiritsi. Kaikenkaikkiaan kiertue oli onnistunut ja kiertueen aikana saatiinkin myytyä useita koneita.

Turun Konekeskuksen heinäkonekiertue kesällä 2022 Asiakkalassa

Kuva Asikkalan työnäytöksestä. (Matias Jokela, 2022) 

Elokuussa koeajoimme muutamia murskaimia ja kuvasin myös niistä markkinointimateriaalia. Organisaatiolle tuli uutena tuotemerkkinä Steketee -rikkaharavat. Ensimmäinen kone saapui Suomeen ja sitä mentiinkin heti koeajamaan. Kone on kameraohjattu ja sitä koeajettiin tillin sekä pavun rivivälien harauksella. Kone osoittautuikin hyvin toimivaksi ja helpoksi käyttää, joten päätettiin järjestää vielä työnäytös koneelle. Näytös sujui hyvin ja olosuhteet olivat mahtavat koneen esittelyyn.

Lokakuussa saavuin uudestaan “kesätöihin”, kun Turun Konekeskus alkoi valmistautumaan Helsingin MaatalousKonemessuihin, jotka järjestettiin lokakuun puolessa välissä. Ennen messujen alkua suuri puristus oli messualueen rakentaminen yhdessä muun työryhmän kanssa. Tehtäviini kuului koneiden sekä muun rekvisiitan sijoittelu paikoilleen messualueelle, sekä messujen aikana toimin Rauch-pintalevittimien asiakasesittelijänä. Teen opinnäytetyötä Rauch- pintalevittimestä ja sen täsmälannoitusominaisuuksista ja kesän aikana pääsinkin käyttämään kyseistä konetta, joten minua pyydettiin myös messuille esittelemään sitä asiakkaille. Aikaisempaa kokemusta koneiden esittelystä asiakkaille omalla tietopohjalla ei juurikaan ollut ja se alkuun jännittikin, miten saan keskustelun avattua ja miten osaan vastata kysymyksiin? Kun ensimmäiset kiinnostuneet asiakkaat saapuivat koneen luokse, keskustelu kuitenkin lähti mukavasti rullaamaan, kuin itsestään. Pelkäsin, etten osaisi vastata asiakkaiden kysymyksiin, mutta kyseisen koneen käyttäminen kesällä ja koneen ominaisuuksien tutkiminen opinnäytetyötäkin varten auttoivat erittäin hyvin. Pääsin hyviin keskusteluihin asiakkaiden kanssa ja kokemusta kertyi jokaisesta asiakaskontaktista. Jokaiseen kysymykseen en kuitenkaan osannut vastata, mutta apu löytyi aina läheltä tuotepäälliköiltä tai konemyyjiltä. Kaikenkaikkiaan koneen esittelijänä toimiminen oli uusi ja jännittävä kokemus, mutta oli erittäin mukavaa päästä keskustelemaan asiakkaiden kanssa koneesta, josta huomasin itsekin jo tietävän jonkin verran. Koko harjoittelu oli mielenkiintoinen kokemus maatalouskauppaan ja sainhan myös valmistumiseni edellytyksenä olevan opinnäytetyön aiheeni Turun Konekeskukselta.”

Tutustu myös näihin