Blogi: Kuvastot tiedonlähteenä 25 vuoden ajan

19.09.2023

Turun Konekeskus on 25 vuoden aikana julkaissut yli 100 erilaista kuvastoa. Aikaisemmin puhuttiin koneluettelosta, se oli nimensä mukainen luettelomainen kirjanen, jossa tuotemerkin koko tarjonta kuvailtiin taulukoilla. Näitä luetteloita luettiin aikoinaan hyvin tarkkaan ja niitä tehtiin vain kerran vuodessa. Ennen koneluettelon painoon lähettämistä, näppäilyvirheitä koitettiin löytää ja viimeisiä tuotetietoja saatiin faksilla tehtailta viimeisenä iltana.

Nykyään syyskuvasto julkaistaan paperiversion rinnalla aina diginä ja lukijat valitsevatkin yhä useammin digiversion. Digitaalisuus on lisääntynyt 25 vuoden aikana valtavasti koko yhteiskunnassa, myös maataloudessa ja työkoneissa. Tässä kuvastossa on esitelty paljon täsmäviljelyyn soveltuvia koneita, mm. kasvinsuojeluruiskut ja pintalevittimet. Kylvökoneissa ja karjalannan levittimissä on uuden tason tarkkuuttaa saatavana Section Control -tekniikan ansiosta. Älykästä teknologiaa saa myös tienhoitokoneisiin. Ensi talvena nivellumiauroissa hyödynnetään esim. radio-ohjattuja toimintoja. Digihiekoittimet pystyvät levittämään saman määrän sepeliä eri ajonopeuksilla ja levitysleveyksillä. Uusimmissa kuormauskoneissa voidaan luoda kuskikohtaisia hydrauliikkaprofiileja. Näin uusilla teknologioilla voidaan tehostaa töitä.

Asiakkaamme ja heidän ajatuksensa saavat myös enemmän tilaa kuvaston sivuilla. Koneet hankitaan työntekoon ja siksi hankintaperusteet liittyvät asiakkaidemme tavoitteisiin ja heidän halunsa kehittää tuotantoaan. Kun kaikki palaset osuvat kohdalle, saadaan tyytyväisen asiakkaan kommentti koneesta ja meidän toiminnastamme.

Olemme jatkossakin sitoutuneet laittamaan esille hintatiedot koneille, näin hankinnan budjettia voi kartoittaa myös itsekseen kuvaston avulla ja myös itse konetta voi selkeämmin arvottaa. Toivon, että viihdyt hetken syyskuvastoa selaillen. Meillä Turun Konekeskuksessa kuvastojen suunnitteleminen ja teko on ollut antoisaa tiimityötä jo 25 vuotta. Saamamme palautteen ja oman tekemisen innon perusteella näitä tehdään teille myös jatkossa.

Anders Vahtola
Liiketoimintajohtaja, työkoneet

Tutustu myös näihin