Ensi kauden koneet myydään nyt

02.10.2025

Käsissäsi on Turun Konekeskuksen ennakkomyyntikuvasto. Kuvastoon on koottu kattavasti maahantuomiemme koneiden ennakkokampanjoita. Kuvaston takasivulla on myös listattu ennakkomyyntipäivät, joiden yhteydessä on mahdollisuus tutustua kattavasti koneisiimme yhdessä myyjiemme ja tuotepäälliköidemme kanssa.

Maatalouskonekauppa, kuten monet muutkin kaupan alat, ovat olleet viimeiset pari vuotta laskusuhdanteessa. Nyt kuitenkin ollaan takaisin tilanteessa, jossa maahantuojien hetkelliset ylivarastot on tasapainotettu. Tämä pätee niin Suomeen kuin moniin muihinkin Euroopan maihin. Maahantuojien lisäksi myös valmistajat sekä komponenttitoimittajat ovat skaalanneet oman tuotantonsa sekä varastonsa
vastaamaan markkinatilannetta.

Suomessa maatalouden rakennemuutokset näkyvät konekaupassa; myytävät kappaleet vähenevät, mutta traktoreissa keskihevosvoimat kasvavat ja työkoneiden koko kasvaa. Isot investoinnit suunnitellaan tarkasti ja asiakkaat haluavat, että koneet räätälöidään heidän tarpeisiinsa sopiviksi. Konekauppiaiden on entistä vaikeampi ennakoida investointikonetilauksia ja tilata koneita tehtaalta ilman asiakasmäärityksiä, koska asiakkaat haluavat kuitenkin päättää koneiden lopullisen varustelun itse. Tehtaiden ja maahantuojien varastojen pienentyminen yhdistettynä asiakasräätälöinnin kasvuun, nostaa ennakkokaupan merkityksen entistä suurempaan rooliin. Tilaukset on tehtävä tehtaalle syksyllä, jos koneet halutaan seuraavalle kaudelle töihin. Tästä syystä nimesimme kuvastomme ennakkomyyntikuvastoksi ja järjestämme myös kattavasti ennakkomyyntipäiviä toimipisteissämme.

Meidän tehtävä konekauppiaana on tarjota asiakkaillemme paras mahdollinen asiantuntemus, jotta asiakas voi tehdä hänen tilansa kannalta oikeat investoinnit. Luotamme edustamiimme laatumerkkeihin ja uskomme, että niillä pystymme mahdollistamaan asiakkaidemme tehokkaan työskentelyn myös tulevaisuudessa. Suorana maahantuojana jatkamme tiivistä yhteistyötä päämiestemme kanssa, jotta voimme tarjota kotimaisiin olosuhteisiin parhaiten sopivat koneet. Jälkimarkkinoinnin rooli korostuu entisestään pinta-alojen ja yksikkökokojen kasvaessa ja teemme edelleen lisäpanostuksia huolto- ja varaosatoimintaan, jotta kiireisen kauden aikana apu on mahdollisimman lähellä. Turun Konekeskus myy maahantuojana koneet ilman välikäsiä ja tämä varmistaa kilpailukykyisen hinnoittelun asiakkaille. Olemme myös laajentaneet myyntiverkostoamme pohjoiseen, joten jatkossa asiakkaillamme on mahdollisuus ostaa traktorit ja työkoneet suoraan meiltä koko Suomessa.

Nyt ennakkomyyntikauden alkaessa konemyyjämme ja tuotepäällikkömme ovat käytettävissä normaalin arjen lisäksi paikallisilla konepäivillä ja tavattavissa myös esimerkiksi Agritechnicassa. Hyviä lukuhetkiä kuvastomme parissa ja toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi tapahtumiimme!

Heikki Huotari
Toimitusjohtaja

Tutustu myös näihin