Perheyrityksen kvartaali

19.09.2023

Tänä syksynä juhlimme Turun Konekeskuksen 25-vuotista taivalta ja haluamme nostaa esille niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet perheyrityksemme tarinaan. Yrityksen menestymisen takana on monia tekijöitä, mutta kolme kulmakiveä nousee esiin: henkilöstö, asiakkaat ja yhteistyökumppanit.

Turun Konekeskus aloitti toimintansa yhden miehen yrityksenä omakotitalon takkahuoneessa Tarvasjoella. Yrityksen siirryttyä toimitiloihin Turkuun palkattiin myös ensimmäiset työntekijät 2000-luvun alussa. Nykyään henkilöstöä on 70 henkeä ja he ovat ammattitaitoisia, omistautuneita ja sitoutuneita työntekijöitä. Monet heistä ovat olleet osa yrityksen tarinaa jo vuosia ja 25 vuoden aikana on osa ehtinyt jäädä jo eläkkeellekin. Arvostamme ja kiitämme kaikki 25 vuoden aikaisia työntekijöitämme ja tiedämme, että ilman heitä historiamme olisi toisenlainen.

Toinen keskeinen tekijä menestyksemme takana ovat olleet asiakkaamme. Asiakkaamme ovat auttaneet meitä eteenpäin ja teiltä saatu palaute on kehittänyt toimintaamme, tuotevalikoimaamme ja palveluitamme paremmiksi. Tuomme maahantuojana aktiivisesti päämiestemme tietoon asiakkailta saamamme palautteet, jotta pystymme tarjoamaan sopivia koneita eri tarpeisiin. Asiakaslähtöisyys on ollut toimintamme kulmakivi alusta asti, ja se tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessa. Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja olemme sitoutuneita palvelemaan teitä jatkossakin parhaamme mukaan.

Vahvat ja pitkäaikaiset yhteistyökumppanuudet ovat olleet myös tärkeä tekijä. Tällä hetkellä meillä on yli 50 tavarantoimittajaa yli 10 eri maasta ja lukuisia kotimaisia yhteistyökumppaneita niin tuotevalikoiman kuin huollon ja varaosien osalta. Tiivis ja suora yhteistyö tavarantoimittajien ja asiakkaiden kesken on ollut alusta saakka Turun Konekeskuksen kantavia ajatuksia. Konekaupassa menestys perustuu arvostettujen edustuksien lisäksi myös vahvasti jälkimarkkinointiin ja maanlaajuinen huoltoverkosto mahdollistaa laadukkaan jälkimarkkinoinnin asiakkaille.

Turun Konekeskuksen 25-vuotisjuhlavuosi on tilaisuus juhlia menneitä onnistumisia, mutta se on myös oiva hetki katsoa eteenpäin. Meillä on vahva halu kasvaa ja kehittyä, ja samalla varmistaa yrityksen jatkuvuus. Henkilöstömme, asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme tulevat olemaan kantavia voimiamme myös jatkossa. Kiitämme kaikkia, jotka ovat olleet mukana perheyrityksemme matkassa. Perheyrityksen kvartaali on 25 vuotta ja tämän vuoden jälkeen siirrymme toiselle kvartaalille. Odotamme innolla, mitä seuraava kvartaali tuo tullessaan.

Heikki Huotari
Toimitusjohtaja

Tutustu myös näihin