Blogi: Sikalasta maatalouskoneiden markkinointiin

28.03.2022

Turun Konekeskuksen markkinointikoordinaattori Ronja Runola lukemassa syyskuvastoa Massey Ferguson -traktorin edessä

Lokakuisessa kelissä kaarsin Turun Konekeskuksen pihaan ja oli aika aloittaa ensimmäinen työpäiväni. Olin aikaisemmin käynyt Turun Konekeskuksella jännityksestä jäykkänä työpaikkahaastattelussa ja valinta oli osunut kohdalleni! Vastaanotin ”Sinut on valittu” -puhelun sikalassa, kesken työpäivän. Uudet tuulet odottaisivat ja lokakuussa alkoi urapolkuni Turun Konekeskuksen markkinoinnin parissa.

Ennen nykyistä pestiäni ehdin melkein kahden vuoden ajan työskentelemään puolisoni sikalassa, ja maatalouden kuviot ovat itselleni sitä kautta hyvinkin tutut. Asumme puolisoni kanssa maalla ja olen jo pienenä tyttönä asunut maaseudun rauhassa. Siksi sydämeni sykkii vahvasti maaseudulle, sen rauhalle ja ihmisille. Tutusti todettuna, kyllä maalla on mukavaa.

Meillä Turun Konekeskuksella markkinointitiimimme koostuu kolmesta henkilöstä. Markkinoinnista kokonaisuutena vastaa markkinointipäällikkömme Kristiina, hän antaa niin sanotusti tahdin ja suunnan markkinointiin. Oma tehtäväni markkinointikoordinaattorina on seurata tätä tahtia traktoreiden ja työkoneiden osalta. Uutena tiimin jäsenenä meillä aloitti aivan äskettäin Severi, jonka vastuulla on etenkin verkkokauppa sekä myymälän tuotteiden markkinointi.

Mitä sitten omat työtehtäväni täällä markkinoinnissa ovat? Käytännössä se tarkoittaa kaikkea mitä asiakas näkee meistä. Erilaiset markkinointimateriaalit, nettisivut, Facebook ja Instagram -postaukset sekä kaikki muut ilmoitukset eri medioissa. Lisäksi esimerkiksi suunnittelemme sekä tuotamme tapahtumia ja monille asiakkaille tuttu asia on täysin meidän kätemme jälkeä: kuvastomme.

Alkuvuodesta aloimme heti työstämään maaliskuun alussa ilmestynyttä kevätkuvastoa. Kevätkuvaston tekeminen on tiivistä tiimityötä, johon osallistuu meidän markkinointitiimimme lisäksi myös myynninjohto, tuotepäälliköt, varaosaosastomme sekä myös Turun myymälä. Haluamme, että kuvasto tarjoaisi infoa ja tietoja niin tutuista koneista, kuin myös uusien koneiden tärkeimmät ominaisuudet. Oma tehtäväni kuvaston tuotossa oli lisäksi asiakastarinat, joita kuvastossa olikin nyt hieman enemmän. Mielestäni nämä olivat kuvaston teossa ehdottomasti parasta; päästä keskustelemaan asiakkaiden kanssa ja haastattelemaan heitä! Toivonkin, että tätä tulisi olemaan tulevaisuudessa lisää, asiakkaiden kanssa tarinoiden jakamista.

Kevääseen kuuluvat olennaisesti myös tapahtumat, joissa suunnittelutyötä riittää, koska hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Perinteiset paikkakuntakohtaiset kevätkonepäivät pyörähtävät taas käyntiin parin vuoden tauon jälkeen ja saan olla mukana suunnittelemassa niitä nyt itse ensi kertaa. Suunnittelemme yhdessä myyntijohtajien, tuotepäälliköiden sekä kentällä olevien myyjien kanssa paikkakuntakohtaisesti työnäytöksiä niin keväälle kuin kesälle. Tuttuun tapaan suunnittelulistallamme on esimerkiksi heinäkonekiertue kesällä. Pyrimme järjestämään työnäytöksiä ympäri Suomen, jotta tavoitamme mahdollisimman monen asiakkaamme. 

Tulevaisuudessa haluamme markkinoinnissa nostaa entistä enemmän esille asiakastarinoita ja koneiden käyttäjiä. Tämä näkyy jo kevätkuvastossamme sekä uudistuksena nettisivuiltamme löydät Ajankohtaista-osion alta uudistuneen Asiakastarinat-osion, jonne tuomme kootusti tekemiämme asiakastarinoita. Esimerkiksi suosittelen lukemaan kevätkuvastossamme olleen jutun ketterästä Schäfferistä, jonka pääset lukemaan klikkaamalla tästä!

Puoli vuotta on omalta osaltani työtehtävissä hurahranut hyvinkin nopeasti. Hyvässä seurassa aika kuluu nopeasti! Me täällä markkinoinnissa alamme jo kääntämään katseita syksyyn, kun aloitamme suunnittelemaan Helsingin maatalouskonemessuja. 

Keväisin terveisin markkinoinnin parista,
Ronja Putaala
markkinointikoordinaattori

Tutustu myös näihin